Poppana 11 v.

Juhlapäivä jälleen meidän perheessä, tosin juhlat on huomenna kavereille ja lauantaina sukulaisille. Huominen valittiin kavereille sillä perusteella että miehellä on vapaapäivä, ottaa tänään Tirppanan ja Jesperin mökille niin eivät pyöri jaloissa ja hypi pöydillä huomenna. Tarkoitus kun on että tytöt tekevät itse pizzaa mieleisillään täytteillä, sen jälkeen jäätelöannokset oman maun mukaan ja askartelevat kouluun vielä pyyhekumit itselleen. Löysin Prismasta tuollaisen askartelupakkauksen ja Poppana innostui ajatuksesta heti - samoin noista omista kokkauksista juhliinsa.
Saas nähdä pääseekö tässä helpolla. Kauppareissun hoidan tänään ja ostan kaiken tarvittavan huomista ajatellen, huomenna aamupäivästä teen pizzataikinan ja sitten vain laitan ainekset kippoihin ja kuppeihin. Pyyhekumienkin valmistus vaikutti helpolta, tosin aikaa niihinkin menee kun ohjeet luin. Muotit 20 min pakkasessa ja sitten 20 min uunissa + tietty muovailuun menevä aika. No, huomenna sen näkee kuin sujuu. Pipa kun jo toivoi samaa omiin synttäreihinsä maaliskuussa niin tämä on harjoituskerta :D

Vauva pieni reppana sai flunssan. Illalla alkoi vähän nuhaa näkyä, yöllä oli sitten jo kuumetta ja tukkoinen nenä niin että ei pahemmin nukuttu. Puoli kuuden tienoilla oli etsittävä lääkettä ja kun se alkoi vaikuttaa niin unesta tuli vähän kestävämpää, minulla vain soi kello jo kahdeksan jälkeen kun piti herätä Jesperi viemään kerhoon näin ekana päivänä että voin allekirjoittaa lupalapun yksin kulkemiseen. Hiukkasen väsyttää. Jesperi oli kyllä intoa täynnä kun kerho taas alkoi ja pääsi esittelemään uutta Cars-reppuaan :)

Nyt voisi yrittää keskittyä vähän neulomiseen. Ostin eilen lankaa jos saisin tehtyä anopille myssyn. Surullisia uutisia näin syksyllä tuli, luulin että asiat ovat ennallaan mutta nyt kuulin että anopin syöpäkasvain on kasvanut, leikata ei voi ja kunto on niin huono ettei suunniteltuja sytostaattihoitoja voitu viime viikolla aloittaa :(  Toivon silti että sytostaattihoitoa vielä päästäisiin kokeilemaan, että kunto sen verran paranisi... Oma isoisäni oli seitsemän vuotta sitten heikossa kunnossa syövän takia ja olin jo varma että hautajaiset pian tulevat mutta vielä tuo porskuttaa eteenpäin ja on huomattavasti pirteämmässä kunnossa kuin pari vuotta sitten. Eli pidän toivosta kiinni myös anopin kohdalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Kardemummainen pikapulla