maanantai 8. elokuuta 2011

5 kk -neuvola

Kraah, aika vaan juoksee taas. Viikko meni niin että hurahti ja tuntuu että joka päivä on pitänyt juosta sinne tänne asioille. Piti alottaa kaappien tutkailukin että näkee tarviiko kukaan mitään kun ilmat jäähtyy mutta näyttää siltä että selvitään alkuun ainakin vanhoilla. Hyvä niin.

Viikonloppuna tuli ajeltua mökille sekä lauantaina että sunnuntaina kun vanhempani tulivat perjantaina mökkiviikonloppua viettämään ja toivat samalla Pipan kotiin viikon Helsingin reissulta. Ihanaa oli kun ei enää ollut hellettä. Pilvistä, tuulista ja sopivan lämmintä ulkoiluun.  Sunnuntaina grillailtiin kun Esikoinen toivoi että saa tehdä meille maustevoita pihvien kanssa ja jälleen kerran totesin että ihan omalla alallaan tuo poika on kun kokiksi opiskelee. Herkullista oli.

Tänään oli nuppusen 5 kk -neuvola. Ennen sinne menoa kiikutin jälleen yhden pissanäytteen labraan kun kuudes antibioottikuurini loppui viikko sitten. Parin päivän kuluttua selviää joko tämä 3 kk:n kuuri olisi bakteerin taltuttanut. Neuvolan puolella päästiin etuajassa juttelemaan mukavia th:n kanssa ja samalla pyöritettiin pienintä. Eilen veikkasin että jää alle 7 kg:n vielä ja niin jäi nipinnapin.

Mitat: 
paino: 6 930 g
pituus 65 cm
pää: 41,6 cm

Hyväntuuliseksi ja sopusuhtaiseksi th tytön totesi kun tämä naureskeli ja päristeli seurustelutuulella. Näytti myös kuinka osaa akselinsa ympäri mahallaan kääntyä ja hieman manaten kerroin kuinka neiti viime yönä päätti vaellella enemmänkin. Mönki ensin sängynpäätyyn kiinni ja alkoi kitajamaan siitä, pari kertaa teki tuon ja vaati tissitainnutuksen nukahtaakseen uudelleen. Aamulla kun herättiin niin oli sitten liikkunut isommankin lenkin kun pää nousi tomerasti pystyyn siitä kohdin mihin olin jalat jättänyt. Ja niin valloittavan hymyn kanssa että ei voinut kuin nauraa. Ihana vauva! Samaten reilun viikon ajan varpaat on maistuneet ilmeisen kivalle kun selällä ollessa tarttuu melkein heti jalkoihinsa ja varpaat suuhun - mikä notkeus, melkein käy kateeksi. Lopuksi sitten koitti se ikävämpi puoli käynnissä eli rokotukset. Piikki kumpaankin reiteen ja pieni itkuhan se niistä pääsi tytöltä. Onneksi leppyi nopeasti kun pääsi olkaa vasten pystyyn. Meidän pikku pullero pallero <3  Ruokapuolesta puhuttiin vain sen verran että kuukauden kuluttua pitäisi sitten alottaa soseet.. yyyh.

Neuvolan jälkeen käväistiin S-marketissa Isosiskoa tervehtimässä ja kysymässä tekisikö tämä ruoan kun minun piti lähteä käymään urheiluliikkeessä, Prismassa ja apteekissa. Se sopi joten ei tarvinnut asioilla mennä kieli vyön alla. Sillä seurauksella että urheiluliikkeestä eksyin Eurokankaaseen eikä sieltä tietenkään selvinnyt ulos ilman kangasta (ostetaan aikaa ompeluun!) kun osui Vilperiä ja Jesperiä ajatellen sopiva puserokangas silmiin. Prismassa taas unohdin koko apteekin eli nyt pitää joko lähteä kävelylenkille tänään tai sitten huomenna päivällä viimeistään ostamassa metrilaastaria. Isosiskolla on huomenna peli ja Tirppana oli hajottanut huomaamatta peilin tämän sänkyyn niin että Isosiskolla on koko reiden mittainen haava jalassa ja se vuotelee edelleen ja huomenna pelissä aukeaisi varmasti. Eli metrilaastaria ja sideharsoa millä sitoo laastarin kiinni jalkaan pitää ostaa.

Klo 21:10 no niin, nyt on käyty lenkillä ja apteekissa. Ei ehtinyt blogaamaankaan kun tuli äkkilähtö kaverin kanssa kävelylle :D . Reipas 6 km:n lenkki (vauva vaunuissa lisäpainona) ja päälle 21 minuuttia Wii Sports Active2:sta niin että hiki vaan valui. Ihanaa rääkätä itseään :D

Piti vielä tuossa aiemmin kirjoittaa siitä kuinka Tirppana innostui kun kaupasta toin tuliaisena tällaisen
Isosisarukset eivät arvosta enää sitä että tyttö osaa käydä potalla kun potantyhjennysvuoroja osuu kaikille ;D . Esittivät toiveen että olisi kiva saada pikkusisko oppimaan pöntölle ja ilman apuja neiti ei suostunut edes kokeilemaan. Nyt kun sai tuon ankan niin sitähän piti päästä testaamaan heti ja monta kertaa jo.

1 kommentti:

  1. niin sitä vaan kasvetaan,ite kukanenkin:)Tirppana ehti eelle meidän poijasta,jolla tuloo viel kaikki alle..pottaa eikä pönttöä pelkää,mutt ei vaa hoksaa asian ydintä.
    Täällä ois kans eessä vaate-inventaario,hui kauhistus sitä urakkaa...saatikka muut koulutarvikkeet:)Vaan on se ihanaa ku alkaa arki ihan oikeesti!;)

    VastaaPoista