tiistai 9. elokuuta 2011

Saas nähdä mitä tästäkin tulee

Viime viikon lopulla posti toi laskun näköisen kirjekuoren miehen nimellä. Piti siitä miehelle mainita mutta kun olin aina menossa kun mies ruokiksella kävi kotona ja töiden jälkeen tuo lähti kiireesti mökille napattuaan osan lapsista mukaan niin unohtui. Viikonloppuna en asiaa muistanut mutta eilen illalla muistin ja päätin sitten itse avata ettei eräpäivä mene ohi. Hrrrhhh... meinasi tulla sydäri siihen paikkaan kun ekana näkyy summa, "vaivaiset" 977,85 euroa!! *klunks* onneksi ei ollut kahvia tai muuta juotavaa tai olisin saattanut vetäistä henkeen.

Mit vit.. tuli kyllä ekana mieleen ja äkkiä puhelin kouraan ja soittamaan miehelle (taas kerran tuli sitten todistettua että minun muistiini ei pidä luottaa). Meillä oli jokunen vuosi sitten, ensin muistin että viime vuonna mutta tänään tarkemmin muisteltuani eihän se niin ollut ja mies sanoikin sen heti, mökillä käymässä kaivuri lautalla kun mökkiranta on niin pirskatin matala että aikuinen saa kävellä aika pitkälle ennenkuin on kaulaan asti vettä. Tarkoitus oli että kaivaisi vähän maata pois niin ei olisi heti jalat mudassa kun laiturilta järveen hyppää. Ja kun kaivuri oli hommissa mökkinaapurin luona niin naapuri oli ehdottanut että jos aikaa on niin voi kokeilla meidänkin puolelta kaivuuta. Urakoitsija oli sitten eräänä päivänä tullut mutta miehelle todennut että ei onnistu kun iskee aina kiviin eli meidän puolella ei maata kaivettu järvestä.

Nyt sitten tuosta on kulunut kuulema JO 12 vuotta (totisesti tämä aika juoksee kun minusta se oli viime vuonna tai ihan äsken :DD ) ja tulee lasku. Mökkinaapurille oli tullut 4 000 euron lasku ja meille tuo yllämainittu. Tuntiliksa "surkeat" 120 euroa :O . Ja siis kun hommasta oli sovittu niin tuntiliksa oli 60 euroa, nykyhinta on kuulema tuon 120 e (ja meidän tuloilla ei todellakaan palkata ketään tuollaisella liksalla hommiin). Lisäksi meidän laskuun oli revitty kahdelta päivältä muutaman tunnin työt vaikka oli todennut että kaivuu ei onnistu. Kuitissa on kyllä päivämäärät ja tunnit mutta ei vuosilukua! Ja tunnitkin siis revitty hatusta.

Mökkinaapuri oli mennyt kuulema jo puhelinlinjoja pitkin yrittäjän kurkulle ja laskusta oli tippunut puolet pois. Mies puhui asiasta tänään pomolleen joka soitti heti tutulle varatuomarille, ja tämä oli nauranut että sen kun tekee reklamaation laskusta kun vuosilukukin puuttuu kuitista. Lisäksi laskut vanhenevat kolmessa vuodessa eli sen perusteella meidän ei tarvitsisi tuota maksaa. Ja pitänyt outona toimintana että silloisesta työstä yrittää periä tämän päivän tuntiliksaa.

Mutta saas tosiaan nyt nähdä joudutaanko maksajiksi vai ei. Toivottavasti ei tarvitse alkaa asiasta tappelemaan.

3 kommenttia:

  1. No olipas kiva ylläri :/ Toivottavasti homma kääntyy teidän hyväksi!!

    VastaaPoista
  2. No voi hyvät hyssyrät,kaikkea sitä kuuleekin!Ei ainakaan yrittäjällä rahasta tuolloin oo ollu puutetta,ku ei kerta silloin oo ees laskua laittanu.Huh huh,toivottavasti saatte laskun loppu-summan putoamaan!Hirveä tunti-taksa tuo 120 euroa!

    VastaaPoista
  3. Tarvitse saada edes hintaa putoamaan, ette maksa. Tuohan on törkeää!! Vakuutusyhtiöön voi olla myös yhteydessä mahd. oikeuskuluista (jos teillä on se oikeusjuttu vakuutuksessa), jos yrittäjä yrittää oikeudella uhkailla... Miten se nyt vasta meinasi laskuttaa??

    VastaaPoista