Helsingin kattojen yllä

Tosiaan viime viikon loppupuoli meni juhliessa. Ensin silloin perjantaina omien synttäreiden kunniaksi leffaan miehen kanssa ja lauantaina sitten äitini 60-vuotis juhliin. On se hyvä kun on juhlat näin lähekkäin niin tällä kertaa sain kuokkia kakun toisissa juhlissa eikä tarvinnut itse tehdä :D . Tarjoilu oli kyllä herkullista.

Illemmalla, n.klo 19, kun viimeiset vieraat lähtivät (joiden ei ollut tarkoitus lähteä Helsingin kattojen ylle) äiti tilasi tilataksin. Vanhempani, minä, mies, tätini, tämän mies ja serkkuni sekä kummitätini otimme suunnaksi Hotelli Tornin. Äitini on jo monta vuotta halunnut päästä näkemään Ateljee Barin näköalan ja päätti että nyt tai ei koskaan. Lapset jäivät vanhempieni luo ja saivat tilata sinne pizzaa - tuon takia hoputtivat meitä jo välillä lähtemäänkin. Esikoinen ei mukaan halunnut vaikka ikää jo olisi ollut, jäi mielummin katsomaan lätkää tietokoneelta.

Kieltämättä hienot oli näköalat (ja kuvat suurenevat klikkaamalla).




Pari drinkkiä maistettiin, ei sen enempää. Ihan kuin pirtelöitä olisi edessä ollut kun jäähilejuomia olivat - ja herkullisia.
Baarimikko kehui saaneensa juuri tuoreita mansikoita joten tämä mansikkadrinkki oli ihan  pakko maistaa.

Tässä taas oli ananasta, passionia ja sitruunaa.
Noiden parin drinkin jälkeen lähdettiin takaisin kotia kohti ja jotta päästiin nopeammin niin taksilla taas kerran.  Olihan tuo vaihtelua pitkästä aikaa normaaliin arkeen, pari tuntia ihan vain aikuisseurassa. Kivaa oli. Lapset olivat myös nauttineet olostaan pizzan ja limun kera, ja Piiperoiselle oli myös iltapuuro syötetty.

Sunnuntaina sitten hyvissä ajoin kotimatkalle kun Tuuliviiri meni ja teki työsopimuksen mainostenjakajan hommasta ja sunnuntaiksi osui jo ensimmäinen jako. Mies pääsi helpolla, Esikoinen ajoi Hesaan ja taas kotiin, mies saattoi vaikka nukkua matkan. Hmph. Vaikka ei sen puoleen, en minä tuota pikkubussia vielä Esikoisen ajettavaksi antaisikaan. Kerätköön ensin ajokokemusta pienemmällä autolla.

Su-ma yöllä vauva herätteli puoli neljältä ja voi itku, neiti oli vaihteeksi kekäle :/ ... tuon jälkeen ei juuri nukuttua tullut eli eilen mentiin kofeiinilla vaihteeksi. Tirppanakin nukkui suurimman osan päivää ja tuntui kuumeiselle, eikä Jesperillä mennyt sen paremmin. Poika oli aika vaisu ja illemmalla nuokkui tuokin sohvalla eikä kelvannut laku tai muukaan nami kun tarjosin ja se jos mikä kertoi että kipeä oli. Tirppana otti ja oksensi yhdessä vaiheessa ja manasin jo että oksutautihan tästä puuttui mutta kerta jäi ainoaksi mistä olen erittäin iloinen. Tänään kaikki kolme tuntuvat olevan jo energisempiä vaikka ei ihan täysin ok kuitenkaan. Jesperi sai pitää kotipäivän ja jättää kerhon väliin. Piiperoisen yö meni paremmin kuin edellinen eli ehkä minäkin jaksan Tuuliviirin koulun vanhempainiltaan illalla mennä.

Kommentit

  1. Kateltiin lasten kans tuota yhtä stadin kuvaa,kieltämättä hulppeat näköalat!Yritin bongata tuttuja paikkoja,ei onnistunu...
    On teillä ollu ihanat juhlat,ja sulla varsinki!;)
    Kurjaa vaan tuo kuumeilu juhlien ja reissaamisen jälkeen:(

    VastaaPoista
  2. Tornin vessa on kyllä metka paikka. Jännä tunne ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Kardemummainen pikapulla