Plaah... että sellasta

Ikävä kyllä talvi taitaa lähestyä loppuaan jo päätellen plussakeleistä. Tosin kyllä alkukevätkin on kivaa kun on aurinkoisia päiviä ja linnut livertelee - tänään tosin (ja eilenkin) tuuli niin että tukka taipui eikä kyllä ollut tippaakaan liian kuuma toppatakissa vaikka aurinkoista olikin.

Eilen tuo aurinko houkutteli kävelylenkille vauvaa nukuttamaan vaunuihin ja Pipa lähti mukaan. Kävelylenkillä oli toinenkin tarkoitus, piti käydä R-kioskilla kun sain ärräkoodilla ilmaisen kahvin ja Maxi-Tuplan kun osallistuin johonkin kyselyyn. Kyselyä ei vielä ole näkynyt mutta pitää se vastata, siitä saa vielä 250 g:n suklaalevyn Ärrältä :D . Kävelylenkki piristi niin että kun kotiin tultiin, ja vauvaakaan ei nukuttanut - tuijotteli vain vaunuista minua, niin syötin tytön ja vaihdoin äkkiä vaatteet. Perheen lätkähullut olivat valloittaneet telkkarin joten minä lähdin kuntosalille. Otin reippaalla rytmillä kierroksen tunnissa kun aika oli kortilla, piti ehtiä vauvan iltasyötölle maitobaarin kera, ja kotiin päästyä tuntui siltä että olisi vielä voinut vaikka lenkille lähteä :D . Oli tosi mahtava olo. Tänään piti kokeilla pitkästä aikaa Wiin Sports Active2:sta kun sain uuden sensor barin mutta nyt tyssäsi siihen ettei talosta löydy toimivia pattereita, uusi kun on langatonta mallia ja tarvitsee patterit toimiakseen. Eli kauppalistaan patterit. Toivottavasti vika pelin toimimattomuuteen oli tuossa sensorissa ettei ole rikki muuten.

Illalla tuli juteltua perheen kera Jesperin villeydestä ja mietittiin miten ihmeessä nuo eskarissa tulevat pärjäämään pojan kanssa kun tuntuu että asiat pitää rautalangasta vääntää eikä siltikään mene perille. Ihmeteltiin vielä että kerho on mennyt niin hyvin ettei sieltä ole mitään sanomista tullut. Olisi pitänyt koputtaa puuta! Tänään Jesperi ehti olla tunnin kerhossa kun kerho-ohjaaja soitti että poika tulee kotiin kun toisen pojan kanssa riehuvat eivätkä tottele, ja kerhoon oli tullut jotain uusia pienempiä tyttöjä (ennen kerho oli 4-5 vuotiaille mutta nyt sinne otetaan 3-vuotiaitakin) jotka nyt kuulema itkivät kun pelkäsivät poikien riehumista ja kovaa meteliä. Että jos puhuisin pojan kanssa. Daa... mitähän minä täällä teen joka päivä ja miljoona kertaa - mutta kun ei vain mene perille. Poika on villi tapaus ja kun nyt en tosiaankaan tiedä onko syynä luonne vai ADHD. Sanoinkin että kyllä minä puhun ja komennan mutta tulos on heikko, ja että syksyllä vasta on psykologin käynti ja toimintaterapeutti. Siihen asti mennään näin. Kyllä Jesperi tajusi ettei nyt mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt. Kerhosta kun tuli, oli hiljaista poikaa ja pysytteli jonkun aikaa omassa huoneessaan ja myönsi ettei ollut ollut kunnolla. Rauhaa ei kyllä kestänyt kauaa, nyt meno on taas seinille kiipeävää mallia. En ole kesäihminen mutta se hyvä puoli kesässä on että poika pääsee taas mökille, siellä on huomattavasti helpompi tapaus jostain syystä.
Klo 15:30: Kerho-ohjaaja soitteli vielä aamupäiväisestä että oli yhden tytön vanhempi ottanut esimieheen yhteyttä ja valittanut kun kerhossa oli ollut niin levotonta ja nyt olivat sitten päättäneet että Jesperi ja tämä toinen poika saavat mennä kerhoon vasta pääsiäisen jälkeen. Saas nähdä loppuuko Jesperiltä kerhokäynnit kokonaan, enpä usko että tauko kerhosta saa poikaa rauhoittumaan sen paremmin kuin puheetkaan. *huokaus*

Muistinpa sitten tänään että unohdin 1-vuotis neuvolassa puhua kontrollista raskausdiabeteksen suhteen eikä sitä muistanut kaikessa kiireessä terveyhdenhoitajakaan. Onneksi muisti alkoi kerrankin pelaamaan oikeaan aikaan eli neuvolan puhelinaikaa oli vielä hetki jäljellä, siis soittamaan. Nyt on lähete labraan sokerirasitukseen ym. verikokeisiin, huomenna jos muistaisin varata ajan sinne ja sitten kun tiedän sen ajan, niin varaan aikaa vielä toiselle terveydenhoitajalle tuloksien tiimoilta.

Kommentit

  1. :( mut kyllä Jesperillä on oikeus käydä kerhossa! Meillä oli kans villi tapaus kerhossa ja mä ja moni muukin pommitimme seurakuntaa, että yks lisäaikuinen paikalle...ja se saatiin. Ei tietenkään ole kiva jos riehutaan, muttamutta, onko ratkaisu sitten erottaa lapsi kerhosta? Noo, tää on mun mielipide!

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä kans Jesperin ois pitäny saada jatkaa kerhoa,taukoilu ja poissa laittaminen ei auta asiaa.Meillä näistä vilkkaista pojista on kokemusta...väsyksiin asti välillä:( Pahoin pelkään että tuleva eka-luokkalainen on kans aika rämäpää kaiken muun lisäksi.
    Ite kävin viikko sitte sokeri-rasituksessa ja ne arvot oli koholla himppusen!Nyt alkoi sitten kunnon dieetti:( Liikunta on jääny tyystin hyöty-liikunnan rajoihin...

    VastaaPoista
  3. Meillä myös poika sai potkut kerhosta sillä verukkeella et sillä oli myös päivähoitopaikka. No ok. Mutta lisäsivät siihen, että päivähoidossa ne saavat lisää aikuisia sinne. Ai saavat, tuosta noin vaan! Näin punasta. Ja samaan aikaan muut riehujat sai sinne kerhoon jäädä. :( Et tosi tasapuolista. Laps sit itekki sitä itki, et kun hän ei enää pääse kerhoon. No onneksi on nyt unohtanut asian eikä enää sitä mieti. Onneks on tuo hoitopaikka, ne siellä pojalle jutteli et tätä paikkaa et menetä vaikka välillä käyttäytyisitkin huonosti.

    VastaaPoista
  4. Paula ja Suvi: En kyllä itsekään ymmärrä tuota kerhosta erottamista kun se ei sinällään ratkaise mitään. Jos ryhmä on suuri (kuten kerho-ohjaaja useampaan otteeseen sanoi) ja mukana on näitä pieniä niin oikeampi ratkaisu olisi joko hankkia ohjaajia lisää tai perustaa uudelleen se pienempien ryhmä ja kolmanneksi - mitä hyötyä on ilmottautumisesta kerhoon jos se kuitenkin otetaan sitten silti niin täyteen ettei ohjaaja pärjää? Itse olen käsittänyt tuon ilmottautumisen juuri siksi että ryhmä pysyy sopivan kokoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti siis vielä lisätä että ryhmässä on nyt 11 lasta.

      Poista
  5. No kyllä hämmästyin minäkin, kyllä pitäis joihinkin muihin toimenpiteisiin vaikka ryhtyä ensin (pommittakaa te nyt lisäväen samiseksi ja toivottvasti saatte pojalle paikan takaisin ilman mitään sen kummempia).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla