Paluu arkeen

Dodih... nyt on taas palattu arkeen kun koulut alkoivat. Esikoisella jo eilen, ja minä olin niin innostunut koulun aloituksesta että meinasin laittaa kaikki muut paitsi lukiolaisen jo eilen kouluun kunnes Tuuliviiri käväisi koulun sivuilla ja valisti että tänään vasta.

Tänään aamulla Pipa ja Poppana sitten olivat hoputtaneet Vilperin lähtökuntoon niin hyvissä ajoin että meinasin missata koko tapahtuman. Tytöt eivät päässeet pyörillä kouluun kun saivat/joutuivat opettamaan koulutien ekaluokkalaiselle, jolla ei koulun puolesta vielä ole pyöräilylupaa. Viikko sitten vielä nurisivat pakollisesta kävelystä mutta kun totesin että saman ovat isommatkin joutuneet tekemään heidän kohdallaan niin nurinat loppuivat siihen, ja iloisina kaikki kolme tänään kouluun lähtivät.

Ekaluokkalaisen sain ikuistettua aamulla kuvaan, siskot ehtivät juosta kuvasta pois.

Lukiolainen meni klo 10:ksi ja pääsi jo pari tuntia myöhemmin pois. Heti piti lähteä kirjakauppaan ostamaan yhtä kirjaa joka vielä uupuu. Yritin sitäkin metsästää käytettynä mutta kun ei niin ei. Seuraavaksi pitäisi alkaa kai kakkoskurssin kirjoja etsimään.

Muuten tämä päivä on ollut nautinnollisen hiljainen. Mies otti eilenillalla ekaa kertaa Tirppanan mukaan yöksi mökille (ja täksi päiväksi kun oli vapaa) ja kun sekä Tirppana että Jesperi olivat poissa niin päivän sain olla ihan kaksin vauvan kanssa. Nautin :) Ei tarvinnut koko ajan komentaa, vahtia tai kieltää eikä pelätä että vauva jää kahden elohiiren jyräämäksi. Vauvakin taisi nauttia, on nukkunut peräti parit päiväunet tänään ja se on harvinaista... johtuen siitä että Tirppana ei voi pitää näppejään erossa vauvasta vaan pikkusiskoa pitää halata ja pussata ja paijata silloinkin kun toinen nukkuisi.

Mökillä on kuulema mennyt ihan hyvin. Tirppana vain oli illalla etsiskellyt kovasti mammaa ja pappaa kun yleensä isovanhemmat ovat mökillä olleet kun hänkin on :D . Ei ole koti-ikävä vaivannut (hmph.. taas minut on unohdettu ;) ) ja tänään on luultavasti päässyt elämänsä ensimmäiselle veneajelullekin. Huomenna varmasti juttua riittää kun aamusta kotiutuvat.

Kommentit

  1. mitenkäs se veneajelu sujui?meidän poika väänsi itkua lomalla,ku isi ja isot veljet pääsivät ihan issoon venneeseen;)ei sinne voinu kuumeista laskea...
    Ja koulujen alkamiseen on meillä aikaa vielä 5 päivää,levottomuutta havaittavissa jatkuvasti:)
    Ekaluokkalaista ei meillä ookaan,tuplataan eskari!

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän se sujui. Välillä Tirppana oli istuskellut keulahytissä ja välillä juossut perään haistelemaan raitista ilmaa :) Olivat käyneet tikkarit ostamassa veneellä eli n. ½ h:n ajo per suunta kauppaan. Mökille palattua olivat syöneet ja nukkuneet (mieskin) parin tunnin päiväunet :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla