Pakkasta piisaa ja uusi suosittelupalvelu Hopottajat

Arvatkaas mitä tein viime viikon? NUKUIN! Ihanan pitkiä yöunia. Taisi olla hieman univelkaa kun jo klo 22 aikoihin olin sängyssä ja puoli tuntia myöhemmin useimmiten jo tainnoksissa kun Piiperoinenkin nukahteli ajoissa :D . Ja yöt nukuttiin, ensimmäinen ja ainoa yöherätys oli n. klo 5 aikoihin. Nyt on taas pirteä olo, mitä nyt päätä särkee ja kurkku meinaa tulla kipeäksi mutta mitäs noista.

Viime viikolla kun yritin saada sitä korvakontrolliaikaa korvalääkärille ja hoitaja ei sitä antanut ilman lääkärin lupaa, niin hommahan jäi siihen että soittavat tänään. Noh, mies eilen kyseli että tarvitsenko autoa tänään päivällä ja totesin että en eli voi ottaa sen (dieselillä halvempi ajella) - niin eikös nuo soittaneet lääkäriasemalta ja kysyneet että pääsenkö tänään klo 15!! En minä ikinä uskonut että näin äkkiä lääkäri olisi halunnut nähdä tytön, vastahan lääkekuuri eilen loppui. No, nyt on sitten huomenna heti aamusta lähdettävä pakkaseen heräilemään, mennään ylimääräisellä ajalla aamusta.

Buzzador ja sen toimintatavat jo tainneet tulla tutuksi monelle. Nyt on toinenkin suosittelupalvelu, Hopottajat. Vaikuttaa kivalta eli kannattaa tutustua siihenkin jos tuotteiden testaaminen ja suosittelu kiinnostaa. Tulossa olevista kampanjoista on tiedossa esim. kampanja uudistuvista Muksu-puuroista, jonka kohderyhmä on 6-18 kk:n ikäiset lapset. Jos kiinnostuit ja liityt, niin käyttäisitkö suosittelijakoodia HOP7934.

Kommentit

  1. Ihanaa,sää oot saanu nukkua!
    Meidän neidillä oli tänään pituutta 75 senttiä ja painoa himpun vajaa 11kg:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla