Toppatöppöset

Suunnitelmissa on ollut uusien toppatöppösten ompelu jo reilun kuukauden kun eihän se nyt sovi että tyttölapsi käyttää vaaleansinisiä ;) . Kaava on Ottobre 6/2010 -lehdestä Moonboots muokattuna. Eli varsia pidemmiksi ja kankaana on päällä pul, välissä paksua vanua ja vuorena paksu fleece. Tykkään :) . Vähän hyppytikkejä joihinkin ommelkohtiin tuli mutta eipä tuo näy jos ei osaa katsoa.


Nyt voisi miettiä uudesta Ottobrestä ompeluksia. Siinä oli vaikka mitä ihanaa mitä haluaisin ommella.

Hyvään aikaan sain nuo valmiiksi. Tällä viikolla on tuota lunta pyryttänyt oikein kunnolla, torstaina ajattelin nauttia pyrystä ja kävellä Jesperin muskariin mutta sade olikin kyllä kaikkea muuta kuin nautittavaa. Piti ottaa matkalla lasitkin pois silmiltä kun niistä puuttuvat ne pyyhkijät - läpi ei nähnyt. Ja lumi oli märkää. Olin litimärkä kun pääsin keskustaan, vähemmän kiva kun aikaa oli tunti tapettavana ja sitten vielä kävelymatka kotiin. Jesperi istui pulkassa puolet matkasta, sitten mies tuli töistä ja nappasi ohimennessään pojan pulkkineen auton kyytiin niin oli hiukan helpompi tarpoa tuulta ja pyryä päin vaunujen kanssa. Ja nyt kun pyryt on ohi niin sää pakastui - ihanaa!

Äsken kävin nukuttamassa Piiperoista vaunulenkillä ja meinasi käydä voimille. Sai hartiavoimin työntää kärryjä eteenpäin ja tarpoa lumessa kun ilmeisesti tämän kaupungin aura-autot eivät lauantaisin kulje :P . Silloin kun taivaalta tuli tuutin täydeltä räntää, joka suli suurinpiirtein heti kun maahan osui, auroja meni ohi parikin päivässä raapimassa asvalttia mutta nyt kun olisi parin päivän lumet niin ei näy ei.

Kuva eiliseltä ennen viimeisintä lumipyryä. Yön aikana oli tullut reilusti lisää lunta ja aamun ensi puuhiin kuuluikin lumitöihin meno.

Kommentit

  1. Onko tuo mainitsemasi Ottobre-lehti suomenkielinen?

    VastaaPoista
  2. On suomenkielinen. Jos lehtipisteestä ei löydy niin voi tilata suoraan Ottobreltä http://www.ottobredesign.com/ - tuolla voi myös katsoa vähän millaisia kaavoja missäkin lehdissä on ollut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla