Tuplaneuvolaa - 10 kk ja 3 v.

Torstaina oli tuplakäynti neuvolaan kun samalla kertaa molemmat nuorimmat tytöt siellä käytin.

Piiperoisen 10 kk -neuvola jo, ai että "kärsin" kun kuukaudet vain kiitää. Neuvolassa huomasin että tyttö oli tekaissut alas kolmannen hampaan, ylös ensimmäinen tuli ennen joulua. Nyt on siis peräti neljä hammasta. Onneksi Piiperoisen tapoihin ei kuulu pureminen niin ei tarvitse vielä Ursan jäsenhakemusta täytellä kun tähtikuviot vilkkuisivat silmissä syöttöjen yhteydessä - eli imetys jatkuu edelleen. Mutta ne neuvola mitat:

Pituus: 72 cm
Paino: 8 665 g
Pää: 44,5 cm

Kaikki ok noin muutenkin. Kuuloa th yritti testailla mutta kyllä meidän lapset on niin melukyllästettyjä ettei pieni kulkunen juurikaan korvia lotkauta suuntaan taikka toiseen. Sumutorvella voisi onnistua paremmin.

Piiperoisen jälkeen oli Tirppanan 3-vuotis mittailun aika. Piti mennä näöntarkastuksen ajaksi käytävään kun eihän Jesperi malttanut olla hiljaa ja paikoillaan, ja vei sitten keskittymiskyvyn Tirppanaltakin. Näkö saatiin tarkistettua ja palattiin huoneeseen. Th:lla oli vaihteeksi tehtäviä Tirppanalle ja hyvin tämä ne tekikin. Oli helmien pujotusta, palikkatornin rakentamista, palikan ja kupin siirtelyä (palikka kupin alle/päälle/taakse), pari piirtohommaa jotka nyt ei ihan sujuneet vielä ja väreissäkin saa harjoitella mutta eipä noilla vielä kiire ole. Mitat:

Pituus: 98 cm
Paino: 14,1 kg
Pää:  47 cm
Tasaisesti kasvaa edelleen :) Elikkäs seuraava käynti vuoden kuluttua.

Tänään on nyt sitten siivottu kuusi ja joulukoristeet pois, vähän siivoiltu jne. Ensin kyllä aamusta käväisin kuntosalilla kaverin kanssa, on otettu nyt tavaksi pari kertaa viikossa käydä hikoilemassa ja kyllä tekee hyvää! Pystyn jo Tuuliviirinkin nappaamaan otteeseen niin että saan pusun suikattua kun poika pyristelee karkuun ;) . Kuntosalilla oli ruuhkaa kun oli avoimien ovien päivä, ja siksi sinne tänään mentiin niin saatiin tämä käynti ilmaiseksi ja uusi 10-kortti edullisemmin. Puolitoista tuntia menee suunnilleen joka kerta eli pari tuntia matkoineen. Salilta kotiin, suihkuun, ruoan tekoon ja sitten yritin Piiperoisen uneen tainnuttaa mutta ei nukkunut kuin sylissä joten annoin periksi. Sai valvoa vielä sen että sain syötyä ja siivottua, sitten uusi tainnutusyritys maitobaarissa (turhaan) eli vaatteet päälle ja vaunuihin. Enpä ehtinyt kävellä kuin muutama kymmenen metriä kun neitokainen oli sikeässä unessa. Ihana ilma ulkona. Vasta satanutta lunta, pikkupakkanen, pimeää ja pihojen ulkovalot - kaunista.

Jätin tyttösen ulos nukkumaan ja tein kakkupohjan kun toiveena on huomenna nalle-kakku. Voisinkin nyt mennä katsomaan uuniin että miltä näyttää, onnistuiko pohjan teko tällä kertaa vai ei.

Kommentit

  1. :)Ite jätin tarkotuksella eri kerroille kahen pienimmän neuvolat,saapi rauhassa käyttää.
    Mun pitäs ottaa sinusta mallia,ja alkaa tosissaan jotaki liikunnan puolta harrastamaan.Ei tämä pelkkä kotosalla oleva hyöty-liikunta enää riitä...
    joulu katoaa meiltä viikonlopun jälkeen,saa sen tehdä ilman ylimääräisiä käsiä;)

    VastaaPoista
  2. Meil kans täl viikol 5vee neuvola, sekä tyttöjen 6kk neuvola, 3vee neuvola on onneks vielä sit ens viikolla. Ei ois tullu mitään jos kaikki neljä samalla kertaa. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla