Kevät peruutettu


No tuskin sentään, vähän vaan hidastetaan sen tuloa kun säät viileni. Lunta ei kyllä pahemmin meille ainakaan eilen tullut, Tampereen suunnalla taisi tulla senkin edestä päätellen uutiskuvista. Aika karua olla kolarisumasta johtuneessa ruuhkassa neljä tuntia tai yli kuten jotkut olivat joutuneet olemaan :/ . Talvi yllätti autoilijat taas kerran, varsinkin ne jotka jo talvirenkaista luopuivat - kuka käski vielä laittamaan kesärenkaita alle kun öisin esiintyy pakkasta ja lumisateet ovat jo senkin takia mahdollisia.

Viime viikolla saatiin 1-vuotiskuvat otettua vaikka Esikoinen jo ehti kiusaamaan pari tuntia ennen kuvaajan saapumisaikaa että lähtee töihin. Meinasin jo nähdä punaista mutta sitten alkoi nauramaan että kiusasi vain. Hmph. Aika hyvin tyttö jaksoi kuvissa olla mutta tokihan lopulta käämi paloi ja sitten ei enää kuvia otettukaan. Toivottavasti ensi viikolla saa kuvat nähtäväksi että kuinka onnistuttiin - myös niissä sisarussarjakuvissa.

Samaten jälleen kerran sain todeta että on se hienoa kuinka joku voi tehdä johtopäätöksiä näkemällä meidät ehkä kerran viikossa n. parin tunnin ajan. Sain viime keskiviikkona kirjeen nimettömästä lastensuojeluilmoituksesta koskien minun ja Jesperin vuorovaikutussuhdetta. En ala siitä sen enempää kirjoittamaan mutta kun soitin ja kysyin tarkennusta niin siitä voin jo päätellä että ilmoituksen tehnyt on perhekerhosta joku joka ei minua tunne, on kuunnellut sivusta ja laskenut yhteen 1+1=5 . Noh, enpä tuon takia yöunia ole menettänyt, selvitin asian kirjeen lähettäneelle virkailijalle ja tämä totesi että asiat on hoidossa. Perhetyöntekijälle kerroin tuosta myös eilen ja tämäkin nauroi että voi hyvä elämä sentään :D . Kun on monta lasta niin ilmeisesti sitä saa tottua olemaan silmätikkuna - eihän tämä ensimmäinen kerta ollut kun meistä on tällaisia ilmoituksia tehty. Tämä oli kolmas. Edellinen kerta oli kun odotin Vilperiä, silloin muistaakseni niitä tuli lyhyen ajan sisällä ne pari ja ilmoitinkin kerho-ohjaajalle että jos joku vielä tulee epäilemään jotain hänelle (hänellä kun on viran puolesta velvollisuus ilmoitus tehdä) niin kehottaa tulemaan juttelemaan suoraan minun kanssani, en minä pure. Ainakaan heti ja lujaa ;) . Muussa tapauksessa olisin voinut harkita poliisin puoleen kääntymistä. Niin hyvä systeemi kuin joissain tilanteissa tuo nimetön ilmoitus onkin, sen kautta voidaan tehdä myös kiusaa.

En sitten tiedä oliko tuosta kuitenkin hyötyä kun alunperin sanottiin että toimintaterapiaan pääsee vasta syksyllä, nyt sieltä soitettiinkin jo eilen ja tarjottiin ne toimintaterapian kartoitusajat :)) . Hyvä juttu. Jesperi pääsee jo tässä kuussa sinne :)) . Soitti vielä niin sopivasti että perhetyöntekijä oli meillä niin pystyttiin sopimaan ajat niin että pääsen pojan kanssa ihan kaksin liikenteeseen.

Käsitöitä olen ehtinyt myös tekemään. Neulakirja silmäneuloille kun tuppasivat aina pistämään sormiin kun nuppineuloja neulatyynystä otin.




Neuvolakortin kannet omille korteille. Valmista satiinirusettia ei löytynyt niin pari tuntia taisi mennä että sain aikaan kelvollisen nauhasta tehdyn rusetin ihan itse. Seuraava kerta sujuu nopeammin?



Pikkarikokeilu Tirppanalle (tuli hyvät eli noita pitää tehdä lisää). Kaava Ottobre 6/2010.



Eurokankaan palalaarista osui silmiin keinonahka joka väritykseltään iski silmään heti eli käsilaukkuhan siitä oli tehtävä. Sisäpuolelle tein pikkutaskun kännykälle ym. tavaroille. Vielä pitäisi käydä ostamassa joku nappi tuohon niin saa kiinni.



Kommentit

  1. Justiisa joo...nuo ilmoitukset aina säikäyttää!Onneks on päästy vähällä:)
    Mä oon kateellinen tuosta perhetyöntekijästä,joka teillä käy;)Kävispä meilläki...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla