Lomalomaloma vai kuntoloma...

Neljä päivää lomalla ja kolmena niistä tuli käytyä töissäkin. Kylläkin vain kahvilla ja suuta soittamassa kun kaveri tarvitsi pesukoneeseensa varaosaa. Maanantaina oli tyyppikilven kuva vähän epäselvä, tiistaina selvä eli tilaus onnistui mutta kun maanantaina huomauttivat etten muistanut lomittajalle antaa firman avainta, ja tiistaina eivät kysyneet kun se oli mukana, niin enhän minä sitä muistanut antaa. Piti siis eilen käydä sekin viemässä.

Työkaveri oli kyllä sitä mieltä että jatkossa minulta lomat kielletään kun en kuulema osaa levätä kun kerroin että joka aamu on kello soimassa kahdeksalta että pääsee klo 10 tai aikaisemmin liikkeelle. Maanantaina oltiin kuntosalilla tuohon aikaan, vedettiin reilun tunnin treenit, kotiin suihkuun ja sitten Pirpanan, Piiperoisen ja kaverin kanssa reilun viiden kilometrin kävelylenkille koiraa ulkoiluttaen (ja siinä samalla piipahdettiin töissä). Ajoissa kotiin kun mies haki lapset mökille.

Tiistaina taas oltiin heti kymmeneltä lähipubin oven takana mutta ei, ei juomassa vaan mentiin pelaamaan biljardia :D . Puolitoista tuntia vierähti äkkiä, siitä lounaalle ja takaisin tultaessa koukkaus työpaikalla, selainen n. 6 km:n lenkki. Illasta hain lapset mökiltä kotiin kun miehellä oli aamusta klo 7 jo oltava töissä.

Keskiviikkona oltiin ennen klo 10 työpaikalla sitä avainta viemässä ja johan yksi työkaveri alkoi kuittailemaan ettei vahvasti mene kun joka päivä sielä käyn lomallakin. Noh, enpähän töitä tekemässä kuitenkaan. Siltä mentiin taas salille ja reilun tunnin treenit. Äkkiä kotiin, pikavirkistäytyminen ja sitten oli toisen kaverin kanssa treffit kauppakeskuksessa kun oli tänne Helsingistä tullut. Piiperoisen otin mukaan niin isommat pääsivät helpommalla. Kolme tuntia kävelyä ympäri kauppakeskusta... alkoi jo vähän tuntua :D . Mutta eihän tuokaan riittänyt. Illalla lähdin taas aamuisen kaverin seuraksi koiraa ulkoiluttamaan Piiperoisen ja Pirpanan kanssa ja pari tuntia hurahti siinäkin.

Tänä aamuna poliisi huolehti siitä että oli laitettava kello herättämään. Olin siis varannut ajan laitokselle että saisin uuden passin. Ihan siltä varalta jos käy kuten helmikuussa että olin menossa Hesaan lasten kanssa ja sainkin yhtäkkiä extempore ajatuksen että jatkan Tallinnaan asti jos saan seuraa, ja Facebookiin kun laitoin kyselyn niin vartissa yksi kaveri ilmoitti lähtevänsä ja niin sitä tuli käytyä sielläkin 20 vuoden tauon jälkeen. Tulin laitokselta kotiin ja varttia myöhemmin olin taas kaverin kanssa menossa lähipubiin biljardia pelaamaan. Kolme tuntia taas kävelyä ja jaloilla oloa. Sieltä kotiin ruokaa tekemään lapsille ja ruoan jälkeen lähdin Pirpanan kanssa pyörälenkille. Piti käydä postissa yksi paketti hakemassa ja näin tuli 7 km hyötyliikuntaa. Iltalenkkikin piti tehdä mutta kaverille iski päänsärky joten se jäi nyt välistä. Mutta aamusta olisi kuulema taas treffit klo 10 että lähdetään salille... ja toisen päivän ohjelman tietäen tiedän jo nyt että ylihuomenna persauksissa tuntuu kun huominen on kyykkypäivä. Vaikka ihana on kyllä ollut huomata kuinka bulgarialaiset kyykyt, sumokyykyt ja askelkyykyt menevät aika kevyesti alkuun verrattuna :)

Huomenna olisi Poppanan hakukin asemalta. Kahden viikon työpesti olisi ohi sitten. Äkkiä tämä aika menee. Pitäisi pakata niin lauantaina minä ja osa porukasta suunnataan Helsinkiin muutamaksi päiväksi kunhan Vilperi ensin osallistuu katusählyyn. Keskiviikkona tultava takaisin kun torstaiksi on jo sovittuna menoja ja illalla voipi olla suunta Popedaa katsomaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla