Hautajaiset pidetty

s. 26.8.1941
k. 17.11.2011

 " Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen.
Katseli aikaa elämän Herra
kutsui pois sairaan ja 
väsyneen."

Hautajaiset siis olivat eilen kauniissa aurinkoisessa säässä ja kyllähän ne ovat sellainen tilaisuus että huhhuh... kovin moniin ei välittäisi joutua osallistumaan. Hautajaiset olivat pienet, vain lähimmät paikalla ja kerrankin jopa Jesperi osasi olla melko hyvin hiljaa ja paikoillaan kappelissa. Isosisko tuli mukaan kappeliin vaikka annoin luvan jäädä kotiin jos siltä tuntuu, tytöllä oli melkein 39 astetta kuumetta - halusi kuitenkin tulla hyvästit vielä jättämään. Muistotilaisuuden sitten skippasi ja tuli edeltä kotiin lepäämään.

Muistotilaisuudessa Jesperin meno oli sitten jo toinen mutta mitäpä muuta voisi odottaakaan kun lapsia oli paikalla enemmän kuin aikuisia. Tuuliviiri jo tuumasi että meno on kuin lastentarhassa, johon Esikoinen murjaisi että sittenhän veli on oikeassa paikassa oikeaan aikaan :D. Jesperin kunniaksi sanottakoon että osasi kyllä olla ihmisiksi kun pappi piti puheen, ja hyvin puhuikin. Itkua ja naurua, sitähän se oli (ja on) vuorotellen.

Kommentit

  1. Elämä on tällaista,iloa ja surua...Teillä surun ja hautajaisten aika,meillä samaan aikaan ilon ja juhlan aika.
    Jaksuja...toivotaan,ettei isommin taudit teille iskisi!

    VastaaPoista
  2. Olikos pappi sairaalapappi? Näyttää jotenkin tutulta. Rankkoja tilaisuuksia nuo aina on ((-))

    VastaaPoista
  3. ^kuvan saikin suurennettua, ei ollut se joksi luulin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla