Vielä on kesää jäljellä...

... ainakin jokusen päivän lämpötilojen mukaan. Eli +18:sta +20:een ennusteiden mukaan. Eikä syksy tule kunnolla ennen kuin mies muuttaa taas mökiltä kotiin mikä tapahtuu ehkä kuukauden kuluttua :D . Toukokuusta asti on mökillä ollut, käy kyllä kotona joka työpäivä ruokiksella että ei ihan vieraaksi muutu. Ehkä sitä sitten pääsee taas kuntosalillakin käymään, nyt isommilla on omia menoja sen verran että salireissut on jääneet väliin kesän ajalta.

Piiperoisen korvat on olleet nyt ok. Kuun alussa käytiin korvalääkärillä joka määräsi antibioottitipat korvaan ja käytiin pariin otteeseen korvat putsauttamassa tiheämmin. Jos mitään ei nyt tule niin marraskuun lopulle olisi seuraava tapaaminen. Hmm, katsotaan kuin käy kun seuraava nuha iskee. Oletettavasti sellainen tulee ennen marraskuuta.

Tuuliviiri pääsi kuukausi sitten ripille ja ehkä tuohonkin tottuu. Nyt kolmannella kerralla ei enää itkettänyt :D . Jesperi otti rennosti ja nukahti vajaaksi tunniksi isänsä syliin kun konfirmaatio on täällä niin älyttömän aikaisin (klo 10) eli pitää herätä keskellä yötä valmistautumaan kirkkoon menoon. Ja siellä pitää olla jo klo 9 jälkeen jos haluaa saada hyvän istumapaikan :P . Olen nurissut tuosta aloitusajasta Esikoisen konfirmaatiosta asti ja kun juttelin erään seurakunnan työntekijän kanssa niin tuohon voi ehkä olla tulossa muutos tulevaisuudessa. Toivottavasti. Seuraavat rippijuhlat on kolmen vuoden päästä.

Poppana täytti 12 v. ja on niin nuorta neitiä. Innostui ajatuksesta että synttäreillä ei olisikaan kakkua vaan erilaisia muffinseja, ja halusi itse tehdä niitä Pipan kanssa. Pääsin aika helpolla. Tytöt tekivät suklaa-mangomuffineja, mustikka-kardemummamuffineja ja valkosuklaa-mustikkamuffineja. Mustikat näyttelivät pääosaa kun mies on niitä varmaan lähemmäs 30 litraa kerännyt. On herkuteltu mustikkasmoothiella, vaniljajäätelöllä ja mustikoilla, mustikkamaidolla, mustikkapiirakalla ja vaikka miten. Pakkasessa alkaa olla ihan mukava mustikkavarasto.

Koulut alkoivat 14. päivä ja samaten Jesperin eskari. Eskari on niin mukava paikka että poika ei kotiin haluaisi lähteä kun hakemaan menen, viihtyisi pidempäänkin kuin neljä tuntia. Koululaiset puolestaan ovat päässeet hyvin arkirytmiin eli sen suhteen ei ongelmia. Jesperillä alkoi myös ryhmätoimintaterapia pari viikkoa sitten, kaiken kaikkiaan 10 kertaa. On sen verran aikasin että sovittiin perhetyöntekijän kanssa että tämä tulee meille niin pikkutytöt saavat nukkua eikä tarvitse heitä kesken yöunien herätellä klo 7. Kumpikin neiti kun nukkuu kevyesti tuonne klo 10 tienoille ja Piiperoinen jopa klo 11 asti. Ehdin jo ajatella että ensi kuussa kun perhekerho alkaa niin keskiviikoista tulee hulabaloota kun Jesperin toimintaterapia on klo 8:15-9:15, sieltä tukkaputkella eskariin johon ehditään n. klo 9:35 ja perhekerho alkaa klo 9:30 mitä ennen olisi vielä Tirppanan ja Piiperoisen haku kotoa ja pukeminen - perhetyöntekijä tosin voi hoitaa sen pukemisen valmiiksi mutta kerhoon ei ajoissa ehditä mitenkään päin. Noh, nyt selvisi että seurakunta ilmeisesti säästää kun meidän perhekerhomme alkaakin kokoontumaan vain joka toinen viikko (paluu ajassa taaksepäin n. 15 vuotta). Ihan tylsää. Surkeaa kun pitää säästöt hakea taas lapsista joille tuo on ollut sitä vaihtelua arkeen ja saanut niitä sosiaalisia kontakteja muihinkin kuin sisaruksiin. Kaupunki ei täällä järjestä kotihoidossa oleville mitään ja kun seurakuntakin vähentää niin kiitos vain ja kumarrus :P . Tammikuusta alkaen kuulema sitten on taas joka viikko mutta lopettavat yhden toisen kerhon toisaalta ja yrittävät sieltä houkutella väkeä tänne. Ihan kiva muuten mutta kun täälläkin on välillä kerhossa niin paljon äitejä (ja joskus pari isääkin) lapsineen ettei meinaa pöytiin istumaan mahtua - ollaan sitten kuin sardiinit purkissa ja kaikilla on kivaa? Taitaa saada perhekerhoista vastaava hiukan tulikivenkatkuista palautetta jahka muutkin saavat tuosta kuulla (itse kuulin hiukan etukäteen kun jutustelin tuttujen seurakunnantyöntekijöiden kanssa).

Tirppanalla alkoi kerho koulun alkujen myötä. Keväällä toivottiin että uudet aloittavat tulevat iltapäiväryhmään kun aamupäiväryhmä on niin täynnä. Ensimmäisellä kerralla kerhoon ei ollut muita tulijoita kuin Tirppana, joka hiukan pettyi kun todettiin että kerhoa ei sinä päivänä olisikaan. Seuraavalla kerralla oli sentään yksi poika lisäksi tullut niin kerho-ohjaajat kerhon pitivät. Viimeksi oli kaksi muuta paikalla että hitaasti pääsee vauhtiin. Toivottavasti huomenna olisi enemmän ja edes joku tyttökin kun tähän asti vain poikia näkynyt :D . Kaveri esitteli Fb:ssa tossuja jotka oli tilannut omille lapsilleen päiväkotiin Ebayn kautta ja oli kyllä niin nättejä ja edukkaita että piti tilata Tirppanalle ja Piiperoisellekin tossut kerhoon.

Hintaa tossuille tuli yhteensä postikuluineen n. 24 euroa - ei paha.

Minä puolestani sain vihdoin ja viimein aikaseksi varata kirppispöydän. Olen ollut sitä tekemässä jo pari kolme vuotta mutta nyt vasta sain ryhdyttyä sanoista tekoihin. Kolmen viikon kuluttua olisi viikoksi pöytä. Toivottavasti pääsen vähän eroon pienistä lastenvaatteista ym:sta roinasta. En kyllä usko että tilaa tulee sen enempää kun tuntuu että nuo rojut lisääntyvät ihan itsekseen O_o . Periaate hinnoitteluun tulee olemaan että kunhan eroon pääsee ja pöytävuokran saisi katettua :D . Tietty jos jotain ylimääräistä tulee niin voipi olla että kangaskauppa kutsuu ;)

Kommentit

  1. Arki on alkanut isolla aalla:)
    Tuo perhekerho-homma kyllä on tosi kurjaa:(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Kardemummainen pikapulla