Syysloma ohi ja ensilumi - fleecehaalari valmis

Viime viikko lapsilla oli syyslomaa joten käytiin lomailemassa Helsingissä pitkästä aikaa. Pääasia oli tietty se pää eli kummitädin luona käytiin viettämässä yksi päivä ja tämä sai tehdä täyden työpäivän kun taas kuusi päätä kävi läpi. Minulle ja Isosiskolle laitettiin vielä vaaleat raidatkin ja aikaa meni kuusi tuntia kaikenkaikkiaan.

Hesaan lähdettiin lauantaina ja tarkoitus oli olla siellä jo hyvissä ajoin iltapäivällä mutta kun olin vihdoin saanut kankaan Piiperoisen fleecehaalariin niin halusin saada sen valmiiksi ennen lähtöä. Piti saada jo perjantaina valmista mutta se hiukan vastusti. Fleece karkaili kanttauksen välistä ja jätti reikiä eli ei kun uusiksi tekemään useampaan otteeseen. Koneen neulat vääntyilivät ja katkeilivat, lanka loppui ym. niin että lauantaina homma oli vielä ihan kesken ja sanoin vain lapsille koko ajan kun kysyivät että koska lähdetään, että ihan kohta... Päästiin lähtemään klo 15 jälkeen. Mutta haalarista tuli ihana ja voi että se on pehmeä! Pörröfleece on Fabriinasta ostettua ja haalarin koko 86 - muokkasin hieman pidemmäksi hihoja ja lahkeita ja vähän levensin niin menee vielä keväälläkin hyvin. Kaava on Ottobre 4/2012 -lehdestä vauvan jumpsuit. Hieman kieli keskellä suuta sain tehdä että onnistui varmasti nuo kohdistukset.


Kolme viikkoa kyttäilin kotona Piiperoisen korvia kun välillä oli nuhaa ja välillä ei. Yöyskää ei ollut joten oletin että nyt selvittiin ilman korvatulehdusta. Vaan miten kävi? Päästiin Helsinkiin niin eikö tuo oikea korva alkanut vuotaa. Varailin ajan korvalääkärille viime torstaiksi kun oltiin sitten jo taas kotona. Meni veikkaukset pieleen kun luulin että vasen korva on kunnossa - se oli täynnä märkää ja putki tukkeessa, ja luultavasti siksi toinen korva oli tulehtunut ja alkanut sitä kautta valuttaa märkää ulos kun putki oli auki. Ab-kuuri ja kolmen viikon kuluttua jälkitarkastus, sen jälkeen ei kuukauteen saa tulla korvatulehdusta tai vasen korva on putkitettava kolmannen kerran. Ai että vakuutusyhtiö tykkää :P mutta minä tykkään vakuutusyhtiöstä ;D .

Perjantaina alkoi aamupäivästä pyryttää lunta, toki juuri kun piti kauppaan lähteä eli lykkäsin lähtöä suosiolla. Kun sitten päästiin liikkeelle niin ekaan risteykseen matka pysähtyi. Oli loiva ylämäki ja mietin että kuinka jo nyt matka tyssää kun ei edes hirmu liukasta ole.. pakki toimi hyvin mutta eteenpäin ei. Sain auton kuitenkin sitten tasaisella takaisin kotipihaan ja syy selvisi. Pikku pakkanen oli jäädyttänyt käsijarrun päälle joten loivakin ylämäki oli liikaa vaikka tasaisella tahmeasti kulki. Mitä opin tästä - talvella ei käytetä käsijarrua! Samahan se oli viime talvena mutta kun oli päässyt unohtumaan.

Kommentit

  1. voi kurja tuota korvatulehdusta,ku ei jätä pientä rauhaan:(
    tsemppiä!ja tuo tosiaan täytys taas muistaa,ett autolla ajaminen on talvella hiukkasen erilaista ku kesällä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietyöt haittaa ja laihdutus sujuu

Lomalomaloma vai kuntoloma...

Kardemummainen pikapulla