Niin se vain kävi että kun työelämä kutsui, ei aika enää riitäkään kaikkeen. Harmi kyllä blogikin koki sen kohtalon mutta jos yrittäisi kuitenkin edes välillä - toimiihan tämä päiväkirjana itselleni. Ihan ensimmäiseksi sanon kyllä että töissä on ihan hullu kiire, hieman kaaosmainen olo kun tuntuu että kaikki on aina hukassa ja mitään ei muista tehneensä mutta asioilla on tapana järjestyä. Ihan siis kuin kotona olisin eli viihdyn todella hyvin (kiukkuiset asiakkaat vastaavat kiukkuisia lapsia). Työkaverit ovat mukavia ja yksi heittää sellaista läppää että tosiaankin olo on välillä kuin kotona olisi kuuntelemassa omaa armasta aviomiestä. No ei siinä mitään, kyllä sitä juttua osaan minäkin heittää ja huumorilla pärjää pitkälle. Päivät menevät nopeasti, aamulla kun menee niin seuraavassa hetkessä pitäisi jo kotiin lähteä... niin ja välissä huomata syödä. Aika on mennyt siivillä, tuollakin on nyt tullut oltua jo 1½ vuotta. Viime kesänä sain elämäni ensimmäisen kesäloman töistä!! 6 päivä...
Surunne on varmasti valtava. Otan osaa. Lukiessani tuntui että istun samassa sairaalahuoneessa kun 12 vuotta sitten kun rakas isäpuoleni veti viimeisen henkäyksen.
VastaaPoistaPaljon voimia teidän perheelle.
Onneksi ehti hyvästelemään. Oma isäni kuoli ihan yllättäen toukokuussa ja mieltäni vaivaa kaiken aikaa, kun en ehtinyt hyvästelemään, kun kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta terveelle miehelle. Voimia.
VastaaPoistaLämmin osanottoni suureen suruunne!Voimia kaiken keskelle..
VastaaPoistaLuen ahkerasti blogiasi. Saanko linkittää sen omaani?
VastaaPoistaVoimia ja lämmin osanottoni!!!
VastaaPoistaVoimia, oikein paljon <3
VastaaPoistakupla
Kiitos kaikille.
VastaaPoistaMiia: Toki saat.
Otan osaa.
VastaaPoista